fbpx

Suomalainen ruohonleikkurin omistaja - katso mihin ryhmään kuulut

Meillä suomalaisilla on erilaisia tapoja pitää huolta omista laitteista, kuten polkupyöristä tai ruohonleikkureista. Autot yleensä huolletaan ja korjataan mukisematta, mutta osa sitten ei kuitenkaan jaksa innostua pienkoneiden ja polkupyörien ennakoivasta huollosta. Joillekin ruohonleikkurin huolto on jopa punainen vaate. Se on sikäli hieman sääli, koska laitteiden käyttöikä pitenee, jos niistä pitää huolta. Lisäksi toimivaa laitetta on oikeasti mukavampi käyttää kuin sellaista, jossa on jatkuvasti jotain vikaa.

Meillä polkupyörä- ja pienkonehuollossa nähdään poikkileikkaus monenlaisista tavoista pitää huolta omista laitteista. On heitä, jotka haluavat käytettävien laitteiden olevan parhaassa mahdollisessa iskussa ja jotka saavat hyvän mielen siitä, että laitteet saavat parhaan mahdollisen ylläpidon. Toinen ääripää on taas ne, jotka eivät huolla laitteitaan. Eivät edes silloin, kun ne menevät rikki ja tarve olisi.

On toki ymmärrettävä se tosiasia, että jokaisella meistä on oma henkilökohtainen talous, käyttövara ja muut intressit elämässä, joten tässä artikkelissa ei ole tarkoitus lokeroida ihmisiä, vaan pohtia asiaa puhtaasti siltä kantilta, mikä olisi laitteille parhaaksi ja kuinka niiden käyttöikää voidaan pidentää. Kukaan ei voi toisen puolesta tehdä valintoja tai kertoa, kuinka kenekin pitäisi omat ratkaisut elämässään tehdä. Kaikki tavat elää elämää ja hoitaa asioita, ovat arvokkaita ja oikeita.

Hyvin maltillisella vaivalla polkupyörän ja pienkoneet voi pitää hyvässä kunnossa. Hyvällä huolenpidolla laitteet kestävät pidempään, ovat miellyttäviä käyttää ja ovat ennen kaikkea turvallisia käyttäjälleen. Ruohonleikkurin huolto ei pitäisi olla mörkö tai ikävä asia. 

Eikö ruohonleikkuri käynnisty?

Huollattaisinko laitteeni Palomäessä?

Suosittelen. Enkä pelkästään täysin puolueellisena Palomäen Pienkonehuollon yrittäjänä , vaan myös puhtaasti siitä syystä, että uskon todella asiakkaidemme saavan todellista lisäarvoa siitä, että laitteet ovat huollettuja. 

Asiakkaamme poistuvat meiltä käytännössä aina hyvällä mielellä siitä, että laitteet tulivat kuntoon ja että palvelu oli täydellisen timanttista.

Mikäli haluat lukea lisää asiakkaidemme kokemuksia, niin tsekkaa Googleen asiakkaidemme kirjoittamia kokemuksia täältä

Suomalainen ruohonleikkurin omistaja - eri ryhmät, mihin sinä kuulut?

Suomalaiset voidaan jakaa karkeasti 4 eri ryhmään, jos tarkastellaan suhtautumista ruohonleikkurin ylläpitoon ja huoltoon. Pidemmittä puheitta asiaan:

"Ohjekirjassa sanotaan, että huolto vuosittain"

Tämä porukka noudattaa säntillisesti valmistajan antamia ohjeita. Luotetaan siihen, että laitteen valmistaja tuntee valmistamansa laitteen parhaiten ja tietää, mikä on sille hyväksi. Ei välttämättä kovin kaukaa haettu ajatus. Ruohonleikkurin huolto on syytä ottaa vakavasti, mutta ei raskaasti.

Valmistaja ei turhaan määritele esimerkiksi moottorille öljyvaihtoväliä, joka muuten ruohonleikkureissa on noin 25 käyttötuntia tai 1 vuosi. Lisäksi likainen ilmanuodatin ja karstainen tulppa ovat omiaan aiheuttamaan jopa moottorivaurion pitkässä juoksussa. Surkeassa kunnossa oleva teräkin leikkaa miten sattuu ja suorastaan repii nurmikkoa. Jokainen voi koittaa leikata vaikkapa tomaattia veitsen hamarapuolella. Ei ole kamalan siistiä jälkeä.

Valtaosa ei myöskään tiedä, että öljyt tulisi vaihtaa ensimmäisen kerran uuteen leikkuriin noin 5 käyttötunnin jälkeen. Usein öljynvaihto tehdään ensimmäisen kerran vasta vuosia hankinnan jälkeen, jolloin moottorivaurion riski kasvaa. Meille tulee säännöllisesti leikkureita tutkittavaksi, jotka eivät käynnisty. Osassa todetaan moottorivaurio jo 2-3 käyttövuoden jälkeen.

Palomäen Pienkonehuollon virallinen kanta: noudatetaan valmistajan antamia ohjeita huoltoväleissä. Sillä voit varmistaa ruohonleikkurillesi mahdollisimman pitkän käyttöiän.

"Milloinkas se muuten viimeksi huollettiin?"

Tälle porukkalle ruhonleikkurin huolto on periaatteessa tärkeähkö asia, mutta se syystä tai toisesta unohtuu. Syitä on toki monia, toki osasyynä voi myös olla se, että kuvitellaan laitteiden pysyvän kunnossa vähemmälläkin huolenpidolla.

Sekin on parempi, että laite huolletaan edes joskus. Ja jos ei mitään muuta tehdä vuosittain, niin vaihdettaisi edes ne öljyt. Ja tarkistettaisiin säännöllisesti – mieluitein ennen jokaista käyttökertaa öljyn määrä moottorissa. Se vie aikaa vain noin 30 sekuntia.

"Jos se ei ole rikki, niin ei sitä kannata korjata"

Todella moni ajattelee, että ei sitä leikkuria oikeastaan tarvitse korjata, jos se toimii.

Pitää sikäli paikkansa, että ei tarvitse korjata ei. Mutta ruohonleikkurin huolto on syytä tehdä ennakoivasti. Kaksi eri asiaa.

Mutta totta tosiaan, iso osa leikkureista tulee meille huoltoon vasta silloin, kun siihen ilmaantuu jokin vika; ei käynnisty, renkaat ei vedä, leikkaa huonosti, savuttaa, käynnistysnaru jäi käteen.. Monenlaista vaivaa on korjattu ja aika usein samalla leikkuri sitten huoletaan samalla.

Monessa tapauksessa sitten sillä korjauksellakin on tulenpalava kiire kesken leikkauskauden, joka sinänsä on täysin ymmärrettävää. Mutta ennakoiva huolto mahdollistaisi monen asian huomaamisen etukäteen. Ja jos kausihuolto tehdään sesongin ulkopuolella talven aikana, niin se on kaikille mukavampi, kun kiirettä ei ole.

Toki parempi joskus kuin ei milloinkaan. Mutta, kyllä vahvasti suosittelemme, että jos laite huolletaan, niin jatketaan sitä edes siitä pisteestä säännöllisesti eteenpäin. Jos siihen asti on päästy ilman huoltoja, niin hyvä sinänsä, mutta se ei ole tae tulevaisuudesta. 

Moni ei ehkä osaa ajatella asiaa myöskään pintaa syvemmältä. Ilman asianmukaisia välineitä, tavallisella ihmisellä ei ole mahdollisuutta kurkistaa moottorin sisälle, miltä siellä näyttää. Voin sanoa rehellisesti, että 3 vuotta samoilla öljyillä näkyy kyllä jo moottorissa kuluneisuutena. 

"Ei vanhaan kannata enää sijoittaa, hankitaan uusi"

Osa meidänkin asiakkaista ajattelee myös niin, että 10 vuotta vanha leikkuri on romu, eikä siitä uutta tule, vaikka sen korjaisi. Täysin totta. Ja täysin oikeutettu mielipide.

Tämä onkin jokaisen henkilökohtaisesti pohdittava oman tilanteen kannalta, mikä on milloinkin järkevää.

Meiltäkin monesti kysytään, että kannattaako korjata. Asiaan ei ole yksiselitteistä oikeaa vastausta olemassa. Siihen vaikuttavat mm. elämän arvot, taloudelliset kysymykset ja omat mieltymykset. Onhan se toki niin, että jos aina vaan kaikki ostaisivat uutta, niin kyllä me olisimme hukkuneet jo tällä maapallolla romuun pitkän aikaa sitten. 

Ja toisaalta, jollekin se vanha leikkuri on tärkeä. Muistanpahan tapauksen, jossa vanhaa leikkuria haluttiin korjata pääosin siitä syystä, että sillä oli tunnearvoa – se oli saatu perintönä.

Polkupyörä

Mihin ryhmään sinä kuulut?

Tunnistitko edellä mainituista ihmisryhmistä se, johon kuulut? Ehkä olet se, joka haluaa noudattaa huolto-ohjelmia? Tai kenties se, joka hakee kaupasta uuden koneen, kun vanha ei käynnisty?

Kaikki kaikessa – yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassa. Jokainen meistä on erilainen ja suhtautuu elämään eri tavoin, eri syistä.

Me haluamme kuitenkin kannustaa ihmisiä pitämään huolta laitteistaan, koska kuten mainittu, hyvin huollettu laite on todennäköisesti pitkäikäinen, miellyttävä käyttää ja ennen kaikkea käyttäjälleen turvallinen.

Mikäli haluat keskustella ruohonleikkurisi, polkupyöräsi tai muun laitteesi huollosta, niin ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.